PUUNHOITOPALVELU
JUHA GRÖNROOS

PUUNHOITOPALVELU
JUHA GRÖNROOS

Puiden hoito- ja poistotyöt
Myös kiipeilytekniikalla
Puiden hoito- ja poistotyöt
Myös kiipeilytekniikalla

Puut pitävät meistä huolta. Pidetään me huolta puista!

Arboristi eli puunhoitaja on puuvartisten kasvien ja puisto- ja maisemametsien hoidon ammattilainen. Tyypillisimmin arboristin työ keskittyy yksittäisten puiden tai puuryhmien hoitoon ja poistoon rakennetussa ympäristössä. Asiakkaina ovat mm. kotitaloudet, mökkiläiset, kaupunkien ja kuntien viheryksiköt, seurakunnat ja taloyhtiöt.

Arboristin erikoisalaan kuuluvat kaikki työvaiheet puun elinkaaren aikana: yksittäisten puiden ja puuryhmien perustamis- ja istutussuunnitelmat ja -toimenpiteet, istutusalueiden hoitotoimenpiteet, nuorten puiden rakenneleikkaukset ja varttuneempien puiden hoitoleikkaukset (ml. hedelmäpuiden leikkaukset), latvustuennat sekä latvuksen pienennys- ja muotoleikkaukset. Arboristi osaa tehdä puiden kuntoarvioinnin ja siihen pohjautuvan hoitosuunnitelman. Arboristi myös poistaa puita eri tekniikoin, kuten suorakaatona, kiipeilemällä tai nostokorista paloina kaataen.
Koska puissa kiipeily ja työskentely on arboristille arkipäivää, myös esimerkiksi kissojen ja pienoiskoptereiden eli dronejen pelastaminen puusta sopii hyvin palveluvalikoimaan.

Minulla on myös Wood-Mizer LT15 tukkivannesaha, mikä mahdollistaa puiden jatkojalostaminen erilaisiksi sahatavaroiksi.

Koulutukseltani olen maatalous- ja metsätieteiden maisteri (Helsingin yliopisto) ja arboristi (Livia ammattioppilaitos). Asun Salon Halikossa, missä viljelen kotitilaani yhdessä puolisoni Sanna-Marin kanssa. Toimin myös osa-aikaisena erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa.
Olen Suomen Puunhoidon Yhdistyksen jäsen. Yhdistys mm. ylläpitää arboristirekisteriä.

Lisätietoja

Voit täällä tutustua ajatuksiini juuri istutettujen ja nuorten puiden hoitamisen tärkeydestä. Täällä puolestaan käyn läpi erityisen vanhojen puiden - puuveteraanien - merkitystä ihmisille ja luonnolle, ja sieltä löytyy myös linkki mielenkiintoisiin lisäaineistoihin.

PALVELUT
Käpy

Puiden istutukset ja istutusten jälkihoito

Jotta puun istutus onnistuu kasvupaikan, kasvualustan ja itse taimen on oltava kunnossa, mutta myös itse istutus on tehtävä oikein. Taimi myös tarvitsee hoitamista istutuksen jälkeen.
Lue lisää

Käpy

Puiden rakenne- ja hoitoleikkaukset

Nuorten puiden rakenneleikkauksilla voidaan ohjata puiden kasvua ja edesauttaa hyvän ja kestävän rakenteen muodostumista. Varttuneille puille tehdään hoitoleikkauksia, joilla puun elinaikaa voidaan lisätä ja samalla puiden ulkonäkö kohenee.
Omena- ja muiden hedelmäpuiden leikkaukset kuuluvat myös palveluvalikoimaan.
Lue lisää

Käpy

Puiden kuntokartoitukset ja arvonmääritykset

Huonokuntoiset puut ovat riski ihmisille ja omaisuudelle, mutta vanhat puut voivat olla omistajilleen hyvinkin arvokkaita ja tärkeitä. Milloin puusta on syytä luopua tai miten sen elinaikaa voidaan turvallisesti pidentää?
Teen myös puiden arvonmääritystä esim. vakuutuskorvaushakemuksia varten.
Lue lisää

Käpy

Puiden poistot

Puun sijainti tai kunto voi vaatia puun poistamista. Rakennetussa ympäristössä puun poistaminen vaatii erikoisosaamista ja oikeat välineet. Käytettävä menetelmä riippuu tilanteesta. Puun poisto voidaan tehdä suorana kaatona, kiipeillen tai nostokorista käsin.
Lue lisää

OMENAPUITA...

...leikataan perinteisesti keväällä, mutta niitä voidaan leikata aivan yhtä hyvin juhannuksen jälkeen keskikesällä ja vielä syyskesälläkin. Muut hedelmäpuut (kirsikka, luumu, päärynä) on paras leikata elo-syyskuussa.
Kuivia oksia voi puusta kuin puusta poistaa milloin tahansa.
Täältä löytyy vuosikello puiden ja pensaiden tyypillisiin leikkausaikoihin.

LISÄKSI

Minulla on mahdollisuus sahata Wood-Mizer LT15 tukkivannesahallani halkasijaltaan jopa 70 cm tukkeja laudoiksi ja muuksi sahatavaraksi.
www.woodmizer.fi


GALLERIA
Puunhoitaja matkalla työpaikalleen.
Arboristin latvatähti.
Koivun poisto paloina alkamassa.
Männyn paloina poistaminen käynnissä.
Männynlatvassa
Taalainkoivu ei ole ihan peruskoivu.
Tammen hoitoleikkaus on pääasiassa kuivien oksien poistamista.
Omenapuiden leikkausta.
×


YHTEYSTIEDOT
Puunhoitopalvelu Juha Grönroos

Y-tunnus: 1349318-2

Ikeläntie 109, Halikko, Salo

040 - 526 3991

juha@latvaan.fi

Puunhoitaja

MUISTA HYÖDYNTÄÄ KOTITALOUSVÄHENNYS:
Arboristin suorittama työt kuten pihapuun poistot ja puiden hoitoleikkaukset oikeuttavat kotitalousvähennykseen. Lisätietoja löytyy verohallinnon sivuilta.

Puunhoitopalvelu Juha Grönroos kuuluu ennakkoperintärekisteriin.

OTA YHTEYTTÄ